
Kraniosakraalikäsittely
Kraniosakraalikäsittely on selkärankanikamien ja nivelten mobilisointia. Sillä vaikutetaan koiran:
1. hermojärjestelmään
2. aivoneste- ja imunestekiertoon
3. immuuni-, verenkierto-, umpieritys- ja ruuansulatusjärjestelmään
4. lihaksiin ja fascioihin sekä koiran tasapainoiseen liikkumiseen
Käsittelyn ansiosta pitkien selkälihasten jännitys helpottuu ja hermopuristukset vapautuvat. Lihakset rentoutuvat, myös selkärangan nikamien väliset pienet lihakset. Koiran mahdollinen vino asento suoristuu ja verenkierto elpyy.
Nivelten artikulaatio
Artikulaation eli nivelten liikehoidon tavoitteena on parantaa nivelen liikkuvuutta ja lisätä elastisuutta niveltä ympäröivissä kudoksissa.
Tavoitteena on liikuttaa niveltä jokaiseen suuntaan mihin se normaalisti pystyy liikkumaan. Liike on rauhallista ja tasaista, koiran on oltava hyvin rentoutunut.
Artikulaation ansiosta lämpö hoidettavalla alueella nousee sekä verenkierto ja aineenvaihdunta paranevat, poistaen näin nivelessä ja sitä ympäröivissä kudoksissa olevaa painetta.
Triggerpisteet
Triggerpiste on lihaksessa tai sitä ympäröivässä sidekudosessa oleva ärtynyt kohta, jota painelemalla saadaan aikaan tietylle alueelle säteilevä kipu. Näillä kohdin lihaksen motorinen aktiviteetti on yleensä lisääntynyt, jolloin triggerpistettä käsiteltäessä saadaan helposti näkyviin pieni lihasnykäys. Triggerpisteet hoidetaan eritysellä hierontaotteella.

Koiran pinnalliset lihakset
Kuva: Axelson´s Animal massage School
YLÖS
|